LoCalin onnellisen auton ostajan ja omistajan viisi sääntöä11.3.2009 (päivitetty 6.5.2009) - Nimimerkki LoCal lähetti oheisen, hieman erilaisen kirjoituksen... Julkaistu luvalla. Julkaistu alunperin UltimateVW.comissa (http://www.ultimatevw.com/keskustelu/index.php?cmd=aihe&id=14395).Omakohtaisesta kokemuksesta ja muiden autokauppoja seuranneena, olen koostanut seuraavat viisi sääntöä onnelliseen uuden auton ostamiseen ja omistamiseen. Nämä säännöt koskevat ennen kaikkea sitä fanaattisempaa ja fiilistelevämpää harrastelijakuntaa, jolle auton hankinta on merkittävästi myös tunneasia. Sääntöjen tehtävänä on varmistaa, että sitä jännityksen ja onnentäyteistä auton valinta- ja tilausprosessia seuraa myös yhtä lailla tai jopa enemmän iloinen omistussuhde, joka ei pääty ennen aikojaan. Järkiostajat selvinnevät ilman näitä sääntöjäkin. Muista kuitenkin, että et voi olla varma oletko tunne- vai järkiostaja ennen kuin on liian myöhäistä ja morkkis iskee... ja olet pettyneenä harkitsemassa uudenkarhean ajopelisi vaihtamista tai ainakin nautit siitä vähemmän kuin odotit nauttivasi. Moni kuvittelee olevansa järkiostaja ja valitsee asioita järjellä, mutta katuu kuitenkin myöhemmin tunteella. Kannattaa siis pelata varman päälle, jos vähääkään epäilee omaa automobiilista suuntautumistaan. Tunneostajat, lukekaa ja noudattakaa. Näiden sääntöjen tehtävänä on auttaa varmistamaan, että elämäsi todennäköisesti toiseksi kallein investointi, auton hankinta, osuu mahdollisimman oikeaan ja tuottaa mahdollisimman paljon iloa. Uskon, että olet onnellisempi uuden autosi kanssa noudattamalla näitä sääntöjä. Monella tapaa nämä säännöt pätevät mihin tahansa suureen hankintaan, jota ostaja tekee tunteella ja jossa ns. buyers remorse on ilmeisenä vaarana. Ohjeet eivät ole merkkisidonnaisia ja kommentteja on tahallaan kärjistetty, pilke silmäkulmassa. ;) #1 Tiedä mitä ostat ja, ennen kaikkea, jätät ostamatta. Sääntö numero yksi on samalla kaikkein turhin ja tärkein. Turhin siksi, että se on säännöistä kaikkein helpoiten noudatettavissa. Tärkein siksi, että liian usein katumus autovalinnassa liittyy tietämättömyyteen tilatessa. Jotain jää puuttumaan, koska tilaukseen ei ymmärtänyt lisätä rastia sinne tai tänne. "Ai eikö kuutos-Audissa olekaan vakiona kuljettajan penkin kaltevuuden säätöä niin kuin viitos-Bemarissani?" Se on ikävä huomata luovutustilaisuudessa. Perehdy perusteellisesti autovalintasi ominaisuuksiin ja varusteluun. Opettele esitteet ulkoa ja varmista, että autossa on kaikki mitä siihen haluat ja mihin olet tottunut. Muista että myyjät eivät tiedä varusteista yleensä yhtään mitään tai todennäköisesti arvailevat tai tietävät väärin, joten ota itse selvää alkuperäislähteistä ja Internetistä. Suomen esitteetkin voivat olla väärässä tai epätarkkoja. Kysyvä ei tieltä eksy, kunhan tiedät kehen ja mihin luottaa. Kahta haljummalta tuntuu kun omasta autosta puuttuu jotain luotettuaan väärään tietoon. Silloin katumukseen yhdistyy katkeruus virheellisen tiedon antajaa kohtaan. Koeaja autosi ja koeajon yhteydessä selaile auton ohjekirja kannesta kanteen, tiedät paremmin mitä on tarjolla ja tilattavissa (ohjekirjassa mainitaan mitkä ominaisuudet liittyvät mihinkäkin varusteluvaihtoehtoon). Kysyessä älä luota muiden vastauksiin, jos et tiedä mihin lähteeseen vastaus perustuu. Se voi olla pelkkä arvaus tai yli-innokas sitaatti virheellisestä lähteestä, kuten epätarkasta hinnastosta tai esitteestä jonka olit itsekin lukenut ennen kysymistä. Jos on pakko luottaa myyjään, pyydä heitä soittamaan läsnä ollessasi maahantuojan tekniselle asiantuntijalle ja varmistamaan se sinulle tärkeä yksityiskohta. #2 Älä osta autoa järjellä, jos kuitenkin arvioit sitä tunteella. Monet perustelevat autovalintaansa ja sen varustelua järkiperusteilla. Harvemmalle järkiperustelut kuitenkaan ovat ainoa perustelu. Ongelmallista tässä on se, että usein erilainen tunneskaala vallitsee ja hallitsee autoa tilattaessa, kuin autoa vastaanotettaessa ja sisään ajettaessa. Järkisyistä säästetty muutama satanen tai tonni tilausvaiheessa voi hyvinkin alkaa nakertamaan onnea uuteen autoon käyttöönoton jälkeen. Päätös johon on ollut erittäin tyytyväinen neljä kuukautta aikaisemmin tuntuukin nyt typerältä pihistelyltä. Sitä tyhjää napinpaikkaa kojelaudassa katsellessa on kurja miettiä, että "Maksoin tästä autosta juuri 50 000 euroa, missä se 500 lisää olisi tuntunut." Jälkiasennukset ovat yleensä paljon tehdastilauksia kalliimpia ja vaikeampia, eivätkä aina mahdollisia. Ennenaikaisesti katumuksen vuoksi myyntiin laitettu auto on uuden, liikkeestä ulos ajetun arvon aleneman vuoksi järjetön myyntikohde. "Järkipäätös" saattaa myöhemmin tunteiden vuoksi kääntyä kalliiksi ja suureksi järjettömyydeksi. Auto on todennäköisesti toiseksi suurin hankinta, jonka teet elämässäsi. Vaikka toki hankit niitä useita ja tulevaisuudessa todennäköisesti uusia autoja missä korjata menneitä virheitä, olisi järjetöntä tilata nyt sitä ensimmäistäkään autoa eri kriteereillä kuin millä tulet arvioimaan autoa luovutuksessa tai sen jälkeen. Auto on niin kallis ja niin nopeasti arvoaan menettävä hankinta, että kannattaa ostaa juuri sellainen auto, jota tarvitsee ja josta varmasti pitää niin pitkään kuin tilausvaiheessa oli autoa ajatellut pitää. Järkisäästö asiassa, jossa tunnekatumus (tai jopa auton ennenaikainen vaihto) iskee myöhemmin ei ole järkeä, vaan silkkaa hulluutta, tuhlattua rahaa ja menetettyä onnea. Älä myöskään osta puutteellista autoa suoraan myymälän varastosta, vain siksi että saisit sen nopeammin. Muutaman kuukauden tilausodotus on lopulta vähäinen asia verrattuna siihen pettymykseen mikä uuden auton kohdalla tulee sitten kun uudenkarheuden laannuttua rupeaa miettimään, että jos olisin odottanut niin nyt minulla olisi se ja se puuttuva asia autossa. #3 Varmista että myyjä on tilannut samaa kuin sinä, ennen kuin on myöhäistä. Silloin kun auto tilataan tehtaalta, kannattaa olla tarkkana. Takapuolidynolla mitattuna suurin riski saada vääränlainen auto (siis erilainen kuin mitä olit auto tilatessa pyytänyt) on myyjän virhe tilausvaiheessa. Vaikka yleensä riski on "vain" toimituksen viivästyminen jos virheellinen tilaus menee bumerangina tehtaalle takaisin luovutusyrityksen jälkeen, viivästys tuskin on kenenkään mieleen ja houkutus voi olla ottaa vastaan puutteellinen auto alennuksella (johon ei tunneostajan pidä suostua ikinä, hetkellisesti säästetty pikkuraha ja -aika ei lämmitä sitten kun katumus puuttuvasta varusteesta iskee). Varmista, että saat oikean auton ensimmäisellä yrittämällä. Myyjät eivät aina ajattele tekevänsä virheitä tai eivät välitä, joten sinun täytyy olla itse aktiivinen. Ensimmäinen askel on tietysti jo tilausvaiheessa varmistaa, että tilaussopimukseen on merkitty oikeat asiat. Lue lisäksi sopimus vielä tilauksen jälkeenkin kotona huolella ja katso uudemman kerran, että siinä on kaikki mukana. Tämä on tärkeää, koska tilaussopimus on juridinen takuusi siitä, että lopulta ainakin saat mitä tilasit. Tilaussopimus ei kuitenkaan sellaisenaan mene eteenpäin maahantuonnin ja autotehtaan tilausjärjestelmiin, joten älä jätä tarkistusta tähän. Yleensä autotilausta voi vielä muuttaa viikon, jopa kuukauden, joskus pidemmänkin ajan jälkeen tilauksen sisään jättämisestä - varsinkin lisävarusteiden (ei aina moottorin tai vaihteiston) osalta. Kysy myyjältä tilausvaiheessa kuinka kauan tilausta voi vielä säätää. Marssi sitten myyjäsi puheille vaikkapa viikon, puolentoista jälkeen tilauksesta ja vaadi saada nähdä tehtaan tilausjärjestelmästä, että autoon on merkitty kaikki ne ominaisuudet ja varusteet, jotka olet tilannut. Älä luota siihen että myyjä tarkistaa asian tilaussopimuksesta tai omista papereistaan, pyydä että läsnä ollessasi tarkistaa asian tehtaan/maahantuojan järjestelmistä. Tällä saadaan aika hyvä varmuus siitä, että tilaus menee tehtaalle saakka oikein. Jos jotain puuttuu, vaadi muuttamaan tilausta ja varmista muutoksen tapahtuminen viikon päästä uudella visiitillä. Lisätarkistus voidaan tehdä vielä auton valmistuttua, jolloin järjestelmistä yleensä nähdään varusteet jotka autoon ovat päätyneet. Huomaa että joskus varusteiden mallikoodit voivat muuttua, jos tehdas muuttaa koodeja, aina jonkun koodin puuttuminen jälkikäteen ei tarkoita että varuste puuttuu - mutta varmista asia. Sinänsä tieto puutteesta ei tässä vaiheessa välttämättä auta kun auto on jo valmistettu ja matkalla Suomeen. Auto varmaan tuodaan ensin Suomeen ja tarkistetaan onko puute todella, mutta se voi auttaa valmistautumaan asiaan jollain tasolla tai ainakin olemaan tarkkana luovutustilaisuudessa. (Muista siis myös tarkistaa luovutustilaisuudessa että autossa on kaikki vaadittava - tällöin autosta on vielä helppo kieltäytyä puutteen vuoksi, kun sitä ei ole liikkeestä pois ajanut.) Myös silloin kun auto ostetaan kaupasta ja vain kevyesti luovutushuolletaan ja -varustellaan, kannattaa olla tarkkana. Jos et halua lohkolämmittimen pistokkeen yllättäen vastoin tilausta ilmestyvän keskelle etupuskuria, varmista että myyjäsi ymmärtää tämän ja ennen kaikkea että viesti välittyy myös huoltohenkilökunnalle. Hyvä idea on vaatia olemaan itse paikalla kun autoa aletaan työstämään, että voit näyttää pistokkeen paikan asentajalle. Pieni vaiva etukäteen säästää suurelta harmilta myöhemmin. Tee myös selväksi etukäteen ettet hyväksy autoa, jos tässä tehdään virhe, jotta ottavat asiasi ja toiveesi vakavasti eivätkä sooloile. #4 Ostettuasi pistä pääsi pensaaseen ja pidä se siellä. Se mistä et tiedä, ei voi satuttaa sinua. Vastaavasti, se mistä tiedät, tulee takuuvarmasti satuttamaan sinua. Vaikka noudattaisit sääntöjä yhdestä kolmeen täydellisesti, todennäköisesti tilauksesi jälkeen jokin muutos varustelistoihin tai kilpailijan mallistoon pistää sinut miettimään että jos vain olisin odottanut ja sittenkin tilannut tuon. Yhtäkkiä jokin asia josta et tilausvaiheessa edes tiennyt, etkä voinutkaan tietää, tuntuukin tärkeältä ja jäät kaipaamaan sitä. Pahimmillaan uusi auto harmittaa jo ennen kuin olet saanut sitä tehtaalta. Maailma muuttuu, eikä koskaan ole hyvä hetki ostaa autoa. Ota etukäteen selvää milloin tilatun ja kilpailijan automallien mallivuosimuutoksia on odotettavissa, ettet jää paitsi jostain muutoksesta jota olisit voinut odottaa. Esimerkiksi Audilla mallistot muuttuvat yleensä toukokuun lopussa ja marraskuussa, jolloin tulee pieniä muutoksia, uusia lisä- ja vakiovarusteita. Ajovalo.net taas ylläpitää listaa mallisarjojen facelifteistä ja täydellisistä uudistumisista, joten voit etukäteen yrittää varmistella tilauksesi oikeaa ajoittamista suhteessa muuttuvaan maailmaan. Ettet saa viimeistä kappaletta siitä vanhasta korimallista. Tilauksen jälkeen pistä pää pensaaseen. Jos et halua riskeerata katumusta aiheuttavan tiedon osumista silmiin, lopeta foorumien, lehtien, uutisten, hinnastojen ja esitteiden selaaminen ja seuraaminen. Kieltäydy kutsuista talviajokouluihin ja maahantuojan markkinointilehdistä. Vielä auton saatuasikin, ohita ohjekirjaa lukiessasi kaikki sellaiset kohdat joissa viitataan varusteisiin joita autossasi ei ole. Viedessäsi vanhaa tai uutta autoasi huoltoon, pyydä vara-autoksi onnettomin ritsa mikä irtoaa (olettaen ettet tilannut onnetonta ritsaa itsekin), ettet vahingossakaan pääse tai joudu ajamaan autolla, joka on jossain mielessä parempi kuin oma uusi tai tuleva autosi. Jos ritsaa ei ole tarjolla (vaan vuokra-autovastaava iloisena kertoo että saatkin pyytämäsi pikkuauton tilalle hyvin varustellun ison auton alehintaan) käytä bussia. Ellet sitten ole tilaamassa juuri bussia, silloin kävele. Taksitkin ovat vaarallisia, taksihan voi olla juuri tilaamasi auto parempana mallina... Suosittelen joogaa, mediaatiota tai ikebanaa tilausodotusta helpottamaan. Mitä vain mieluummin kuin autofoorumeita tai autolehtiä. Tai sitten ihan proosallisesti keppanaa (kunhan et samalla aja, tietenkin). Pussikaljalla aiheutettu krapula on paljon halvempi ja vähäisempi kuin huonolla autokaupalla aiheutettu morkkis. Ja jos on ihan pakko lukea niitä autolehtiä tai esitteitä tilausaikana pysähtyneen ajanlaskun jouduttamiseksi, lue vain juttuja aivan muista automerkeistä, joko paljon halvemmista tai superkalliista tapauksista joilla ei ole yhteyttä omaan hankintaasi. Koska kuitenkin luet UltimateVW.comia, älä ainakaan sano etten varoittanut. (Varustelumuutosten tapauksessa omaa tilaustasi voi tosin vielä olla mahdollista muuttaa, joten tutkalla saattaa kannattaa pysyä siihen saakka kun tietää vielä että omaa tilausta voi säätää. Tässä on tosin riskinä se, että odotat liian pitkään, eikä tilauksen muuttaminen enää olekaan mahdollista kun sitä yrität. Sekös kismittää ja katumuksen kierre on alkanut.) #5 Rakasta uutta autoasi, koska krapula tulee aina. Et voi ymmärtää. Teit kaiken aivan oikein. Otit selvää tilaamastasi autosta huolella, myit sielusi pankille saadaksesi kaikki alkukantaisten tunteidesi, vaistojesi ja refleksiesi vaatimat ominaisuudet ja varmuudeksi enemmänkin, itse asiassa vaadit maahantuojaa uudistamaan Suomen hinnaston varustelut vastaamaan Itä-Udmurtian laajempaa listaa ennen tilaustasi. Vainosit myyjää liikkeessä harvasen päivä varmistellen tilauksesi oikeellisuutta, mutta muuten et edes ajatellut tai seurannut mitään autoihin liittyvää koko tilauksen ajan ja uuden auton toimituksenkaan jälkeen vähään aikaan - autokaupassakin naapurista lainattu sokeainkoira ohjasi sinut silmät kiinni myyjän tiskille ettet näkisi viimeisimpiä esittelyautoja, joissa voisi olla jotain mitä omastasi puuttuu... Silti se uusi ei ollutkaan kaikkea sitä? Ei niin. Ei se koskaan ole. Se omnipotentti tunne, joka on autoa tilatessa, latistuu aina väkisinkin vähän jo tilausvaiheessa. Maailma on avoinna ja rahat (pankin, omat tai mielikuvituksen tuomat) voi ohjata mihin suuntaan vaan mielikuvissa, mutta sitten kun päätös on tehty ja rahat lukittu, alkaa todellisuus hiipiä esiin. Tilausvaiheessa sitä kuitenkin jaksaa elätellä vielä osaa niistä mielikuvista. Auto on vasta lista ominaisuuksia paperilla ja esitteissähän ne näyttävät aina niin hyvältä, niin hyvältä. "Sitten kun tämän saan, niin olen tyytyväinen, enkä kaipaa uutta pitkään aikaan." Yeah, right. Hyvältähän se yleensä näyttää ja ennen kaikkea tuoksuu myös liikkeessä. Jos olet pitänyt kiinni edellä esittämistäni säännöistä, todennäköisesti et myöskään tiedosta autossa mitään varsinaista puutetta, et ainakaan mitään minkä kanssa et olisi täysin sinut. Muutaman päivän, viikon, ehkä kuukaudenkin auto jaksaa pitää sinua otteessaan. Se on niin hieno, niin hieno. (Todennäköisyys että pääset edes tähän on vähäinen, koska kuitenkin rikoit jotain edellä mainituista säännöistä ja kaduit uutta autoasi ensimmäisen kerran jo muutamaan otteeseen ennen luovutustilaisuutta. Mutta yritä edes. Usein tosin alkuhuuma auttaa peittämään ennakkopettymyksiäkin, krapula vain on silloin entistä kovempi.) Kunnes se iskee. "Tässäkö tämä oli?" Tehot on ulosmitattu, auton varusteet renkutettu huoltokuntoon ja sitä ymmärtää, että kaikesta huolimatta, taas kerran, tämä on vain auto. Vielä pahempaa, ehkä naapurin tai työtoverin tokaisema ymmärtämätön, hieman kielteinen kommentti autosta on alkanut nakertaa. Pitkä tilausaika on saattanut herättää ties minkälaisia ajatuksia, jotka nyt joko toteutuvat tai eivät. Yleensä eivät. "Oliko Pena sittenkin oikeassa, että vaihdoin sitten huonompaan automalliin kuin aikaisemmin? Miksei Teppo pitänytkään autoani niin hienoa, kun oletin?" Kaikkia eivät muiden mielipiteet hetkauta, mutta monia kyllä. Ehkäpä käyt lävitse klassiset surun vaiheet. Ensin kiistät mitään puutteita tai ongelmaa edes olemassakaan. Kirjoitat foorumille että "Ei harmita kyllä yhtään, että en tilannut sitä ja sitä". Sitten tulee viha. Uusi auto saattaa herättää jopa vastenmielisiä reaktioita. Sitten alkaa neuvottelu, selvittelet voiko puutteita korjata jälkiasennuksilla, lastuttamalla moottoria tai jotain. Lopulta ehkä masennut, kenties hyväksyt asioiden laidan. Ehkäpä auto on kohta jo sen verran vanha, että suurin osa tunteista ja huomiosta hälvenee ja asia unohtuu auton jäädessä käyttöesineeksi. Tai pahempaa, auto menee myyntiin ennen aikojaan. Tässä vaiheessa on hyvä ymmärtää, että jos koet autosi tunteella ja olet autokuumeeseen taipuvaista sorttia, se krapula tulee takapuolidynon perusteella jotakuinkin aina. Tunteella tehty autohankinta on niin suuri henkinen ja taloudellinen investointi, jonka täyttymistä edeltää niin pitkä odotus, että harvoin todellisuus voi lopulta vastata niitä syntyneitä mielikuvia kuin ehkä häviäväksi hetkeksi. Sitten rupeaa harmittamaan tai ainakin silmät vilkuilemaan vähän naapurin parkkipaikalle ja autolehtien Tulossa-sivuille. Mieli halajaa takaisin siihen ihanaan tilaan, jossa rahat ovat edelleen tilillä ja kaikki maailman (budjettisi) autovaihtoehdot sinulle avoinna. Todellisuus omassa parkkiruudussa ei voi koskaan voittaa niitä mielikuvia, jos päästät itsesi ajattelemaan näin. Lohdullista ja tärkeää on, ettei se krapula välttämättä kestä kauaa, kunhan siitä pääsee ylitse. "Rakasta" autoasi, vaikka se vaatii työtä. Alkuhekumasta on vaikea pistää paremmaksi ja sitä seuraa krapula joka pahimmillaan synnyttää uuden, ennenaikaisen autokuumeen tai vähintäänkin latistaa tunnelmat uudesta autosta melkoisesti. Mutta kun siitä selviää, krapulan romahdusta seuraa kuitenkin todennäköisesti hyvin nousujohteiset tunnelmat autoa kohtaan. Jos valitsit taidolla ja ostit auton jota et kadu (tai vaikka katuisit jotain yksittäistä asiaa), todennäköisesti tilanteen rauhoittamalla ja positiivisesti ajattelemalla hiljalleen arvostus autoa kohtaan nousee ja palaa, jos ei alkuhuuman tasolle, niin aivan eri tavalla tyydyttävälle ja mieltä lämmittävälle tasolle. Auton oppii tuntemaan ja siitä oppii pitämään. Rakkautta voi ylläpitää vaikka pienellä jälkivarustelulla sekä pitämällä autosta muutenkin hyvää huolta. (Monet pidempään hyvissä naimisissa olleet allekirjoittanevat, että se on ihan erilainen onni mikä tulee pitkästä suhteesta, kuin lyhyestä, räiskyvästä tunteenpalosta.) Totta kai se autokuume palaa aikanaan joka tapauksessa, mutta enemmän hiljalleen ja miellyttävästi. Kun se tulee, se tuntuu että se kuuluukin asiaan. Siinä on sitten asiallisen käyttöiän (mitä se itse kullekin tarkoittaakaan) jälkeen aivan eri tavalla mukava luopua rakkaasta ja hyvin palvelleesta autosta, niin henkisesti kuin taloudellisestikin, kuin jos olisi laittanut uudenkarhean auton lihoiksi heti ensimmäisen krapulan tullen. Kun ei se seuraavakaan auto ole juuri sen parempi, jos ei siitä itse mielessään tee parempaa. Jos ongelma olet sinä itse, mikään auto maailmassa ei auta. 5.5.2009 - LoCalin toinen kirjoitus aiheesta alla. LoCalin maanisen ja kroonisesti tyytymättömän auton ostajan seitsemän sääntöä Eli kuinka epäonnistut auton ostamisessa ja maksimoit todennäköisyyden pistää uuden autosi vaihtoon jo ennen luovutuspäivää Jatko-osa jättimenestyksen (huh?) saavuttaneelle LoCalin onnellisen auton ostajan ja omistajan viisi sääntöä (http://www.ultimatevw.com/keskustelu/index.php?cmd=aihe&id=14395 tai http://www.geocities.com/a6retrofit/articles/onnellinenostaja.html). Näillä ohjeilla ruokit kroonista autokuumetta ja lietsot viskoosia autonostokierrettä. Huhut kertovat myös LoCalin joskus noudattaneen näitä alla olevia sääntöjä, vaikka uskonvahvistusta säännöstölle on saatu myös muilta kanssasyyllisiltä. Nykyisin LoCal kuulemma pyrkii noudattamaan onnellisen auton ostajan ja omistajan sääntöjä. The rules you are about to read were designed and used (repeatedly) by UltimateVW.com users. They are extremely dangerous and should not be attempted by anyone, anywhere, at any time. #1 Tiedä mahdollisimman vähän autosta jota olet ostamassa. Mistä et tiedä, on omiaan satuttamaan sinua myöhemmin. Ihmismieli on siitä jännä laitos, että se korostaa puutteita, jotka olet nyt pistänyt merkille, mutta joita et osannut ennakoida tai huomioida etukäteen. Asia joka ei millään tasolla ole sinulle tärkeä, nousee elämää suuremmaksi kun huomaat liian myöhään olevasi sitä paitsi. Tietämällä ostoksestasi mahdollisimman vähän etukäteen maksimoit todennäköisyydet löytää siitä tällaisia puutteita myöhemmin. #2 Osta auto hetken mielijohteesta. Paras tapa edistää auton ostokierrettä on ostaa autoja hetken mielijohteesta. Yhdessä säännön #1 kanssa, on lähes varmaa että autovalinta epäonnistuu - ja ennen kaikkea epäonnistuu toistuvasti, koska myös seuraava kandidaatti ostetaan hetken mielijohteesta - esimerkiksi paikkaamaan se yksi jo tilatusta autosta löytynyt puute, joka on saanut ylisuuret mittasuhteet mielessäsi. Ja siitä seuraavasta uudesta autosta voikin sitten sopivasti löytyä esimerkiksi joku puute jota edellisessä autossa ei ollut... ja niin edelleen. #3 Madalla autonostokynnystä viettämällä aikaa autohullujen seurassa. Tutkitusti yleinen syy vaihtaa autoa on se, että naapurikin vaihtoi. Säännön #2 noudattaminen helpottuu huomattavasti, kun vietät aikaasi seurassa, joka toimii tämän maaniskroonisen oppaan säännöstön mukaisesti. Ihminen on sosiaalinen eläin ja paras tapa muuttaa omaa sosiaalista normistoaan ja käytöstään on muuttaa sosiaalista ympäristöään. Kun kaikki muutkin vaihtavat autoja jatkuvasti ympärilläsi, mikset sinäkin... UltimateVW.com on hyvä paikka aloittaa. Takaan että autonvaihtovälisi lyhenee merkittävästi ja tyytymättömyytesi autoosi lisääntyy suhteessa. #4 Pelaa mitä jos -pelejä. Mitä jos -peli on maanisen ja kroonisesti tyytymättömän auton ostajan lempileikkejä. Pelin säännöt menevät näin: Pelaa uuden autosi tilausaikana mahdollisimman usein. Ota summa X, joka on mahdollisimman vähäisellä tiedolla ja mahdollisimman hetken mielijohteesta jo tilaamasi auton hinta, ja tutki mitä muuta sillä rahalla X olisi saanut ostettua. Takaan että löydät jotain parempaa, ainakin siltä se jälkiviisauden silmin tuntuu - muista sääntö #1. Jos esimerkiksi autosi hintalappu on 60 000 euroa ja merkki Audi, korpeaa sopivan mukavasti löytää samaan rahaan keskikastin moottorilla varustellun Audin tilalle esimerkiksi Volkswagenin nollasta sataan nollassa sekunnissa lippulaivamalli. Sitä on kiva miettiä kun ”kiihdyttelee” uudella Audilla. Eikä tämä katso auton hintaa. Audi S8:n tilannut on parin pelikierroksen jälkeen täysin vakuuttunut siitä, että hänen olisi pitänyt tilata R8 ja nyt tuli tehtyä elämänsä munaus. Vaikka ei koskaan ajaisi radalla ja tarvitsisi takapenkkiä päivittäin. #5 Hoivaa autotilauksen jälkeistä odotuskuumettasi tiedonkeruulla ja koeajoilla. Hanki mahdollisimman paljon tietoa tilaamastasi autosta ja muista autoista tilauksen jälkeen sekä koeaja muita ja eri tavalla/paremmin varusteltuja automalleja tilauksesi jälkeen. Löydät varmasti puutteita tilauksestasi sekä jotain parempaa, joka sinun olisi aivan ehdottomasti pitänyt tilata, tai odottaa jotain uutta mallimuutosta tms. Tämä sääntö on siitä loistava, että jos olet tilannut auton A, päädyt jälkikäteen tulokseen että sittenkin olisi pitänyt tilata auto B. Mutta jos tilasitkin auton B, päädyt tulokseen että olisikin pitänyt tilata auto A. Et voi hävitä! Merkillepantavan hyviä ovat myös mallivuosimuutoslistat, jos olet saamassa edellisen vuosimallin autoa. Koskaan aikaisemmin et ole halunnut sitä yhtä uutta kromin(muovi)palaa kojelautaan niin paljoa. #6 Rampauta autohankintasi järkiperusteilla. Sovella autovalintaasi mahdollisimman runsaasti järkiperusteita, tyyliin johonkin se raja on pakko vetää, tuota varustetta en tarvitse, tämä auto on sopivan maltillinen minun tyylilleni, minulla ei ole rahaa parempaan, iso moottori kuluttaakin liikaa jne. Sitten kun noudatat sääntöjä #3 ja #5, ja huomaat kuinka tarpeellinen muiden mielestä juuri se pois jättämäsi asia on, katumus iskee ja olet autokaupoilla silmänräpäyksessä. Toimii joka kerta ja yllättäen sinulla onkin rahaa (siis rikastutkin tällä säännöllä!) ottaa takkiin vaihtokustannus ja tilata se vielä ”parempi” ja kalliimpi auto. #7 Perustele julkisesti kuinka sopivan auton itsellesi ostit. Yllättävää kyllä, empiirisen tutkimukseen mukaan juuri ostokseensa kaikkein eniten tyytyväisyyttään vakuuttelevat ostajat ovat omiaan vaihtamaan kaikista nopeimmin. Jokin jännä psykologinen seikka saa tyytymättömän uskottelemaan itselleen, vieläpä julkisesti, että valitsi itselleen juuri oikein. Ajatellaan että se auttaa muuttamaan väittämän todeksi, mutta eihän sitä tietenkään tapahdu ja pian ollaan taas autokaupoilla. Mahdoton sanoa onko sääntö #7 enemmänkin oire varsinaisesta ongelmasta, vai onko se ohje jota noudattamalla voi edistää ongelmaa, mutta kokeileminen ei ainakaan haittaa! Muista siis vakuutella kuinka oikein valitsit juuri itsellesi. Samaan kategoriaan liittyen, muista pyrkiä hyväksymään kaikki autosi puutteet sen sijaan että yrittäisit paikata/korjata niitä jälkikäteen - yrittämällä hyväksyä ja elää puutteiden kanssa (johon et tietenkään pysty) maksimoit todennäköisyyden radikaaliin muutokseen eli auton täysvaihtoon. #8 Vihaa autoasi. Kuten LoCalin onnellisen auton ostajan ja omistajan sääntö #5 kertoo, autoon on täysin mahdoton olla tyytyväinen, ellei opettele olemaan siihen tyytyväinen. Säännön #7 tehtyä tehtävänsä, voit aloittaa säännön #8. Siispä vihaa autoasi. Sehän on ihan paska. Kerro kaikille vioista ja puutteista joita autossa on, pian muut toistelevat niitä sinulle, jotta sinunkin on helpompi uskoa millainen moga tuli tehtyä. Viis siitä että muut lähtökohtaisesti ihailevat ajopeliäsi, mitäpä he mistään tietävät, valista heitä puutteista jotka tarkka silmäsi ja tietäväinen pääsi ovat paikantaneet ja tarvittaessa keksineet. Kun myönnät avoimesti virheesi, olet poistanut viimeisenkin esteen muutoksen tieltä. Voit anoa nöyrästi armoa lähipiiriltäsi, kerätä sympatiaäänet foorumeilta ja kavereilta, ja mennä korjaamaan erehdyksesi vastuunsa kantavana yhteiskunnan jäsenenä. Nyt valitsen paremmin. Et tietenkään valitse, mutta mikäs sen hienompaa - autokaupoilla tavataan! (Seitsemän sääntöä, joita on kahdeksan. :) Edit - Sääntölisäys, joka oli mielessä aikaisemminkin mutta unohtui: #9 Valitse ja varustele autosi jälleenmyyntiarvon perusteella. Valitse autoosi asioita (ja jätä pois) miettien jälleenmyyntiarvoa. Paitsi että se varmistaa säännön #6 toteutumisen eli rampautat autohankintasi järkiperusteilla, se myös varmistaa paremmat vaihtotarjoukset autoliikkeestä autoa odotellessasi tai sen sisäänajoon saatuasi - mikä sinetöi lopullisesti uuden auton vaihtoon laittamisen! 5.5.2009 - Flatin vastine aiheeseen alla (julkaistu luvalla). Onnellisen perusauton(karvalakkimallin) omistajan / hankkijan opas. 1. Lyö Budjetti lukkoon. Budjetti pitää löydä lukkoon, koska mopo lähtee käsistä hyvin helposti. Budjetin ylittyminen aiheuttaa monesti morkkiksen, josta on hyvin vaikea rimpuilla eroon, unohtaminen on ainoa lääke tähän. Karvalakkimallin ostaja harvoin lipeään budjetista. 2. Selvitä autosi jälleenmyyntiarvo. Mitä perusvarustellumpi auto on, sitä pienempi arvonalenema autolla on. Selvitä myös merkkikohtaiset erot jälleenmyyntiarvossa. Hyvä jälleenmyyntiarvo vähentää masennustilaa siinä vaiheessa kun joskus alat autostasi kyselemään vaihtohyvitystä. Pahin virhe on varustella auto kaikilla vitkuttimilla ja luulla, että vaihdossa herra automyyjä niistä hyvittää jotain, häränkakkaa sanon minä. 3. Koeaja perusvarusteltu auto. Kyllä niitä liikkeessä on, mutta tuppaavat tarjoamaan aina jostain kumman syystä niitä varusteltuja. Mistä et tiedä niin sitä et osaa kaivata. Tämä on ehkä keskeisin tekijä järkiautoiluun. Karrikoidusti voidaan sanoa, että kaikki järkevät varusteet autossa on vakiona ja järjettömät ovat lisävarustelistalla. 4. Selvitä mitä varusteita voi jälkikäteen asentaa autoosi. Jälkikäteen asennettavat lisävarusteet ovat monesti huomattavasti halvempia kuin autoa tilatessa. Säästä rahaa tilatessa ja asenna jälkikäteen, jotta voit kertoa Naapurin Penalle kuinka halvalla homma hoitui. Naapurin Penaa alkaa sapettamaan, koska hän maksoi samasta vehkeestä tuplat autoa tilatessa. Pena tietysti vakuuttelee sinulle, että original vitkutin on parempi kuin jälkikäteen asennettu. Niin varmaan... 5. Harkitse tarkkaan mitä lisävarusteita valitset. Suurin osa hienoista hilavitkuttimista on turhaa. Nykyään autoihin on saatavilla kaikenlaista laitetta ja aparaattia, joiden oikea hyöty on vähemmän kuin kyseenalainen. Näillä vitkuttimilla voi tietysti elvistellä naapurin Jormalle ja vakuutella, että kuinka helppoa nyt elämä onkaan ja saamaan hengenvetoon todeta, että ilman ei voisi enää elää. Häränkakkaa sanon minä, todellisuudessa vitkuttimien uutuudenviehätys katoaa siinä vaiheessa kun kaverit ja naapurit on valistettu ja itse on pari kuukautta käytetty vehjettä. Tosimies ei tietenkään myönnä vitkuttimien hyödyttömyyttä, joten rehellisen palautteen saaminen voi olla hankalaa. 6. Karvalakkiautosta on iloa pidempään. Voit rauhassa laitella/viritellä/tuunailla autoa jälkikäteen ja tuntea kerta toisensa jälkeen aitoa onnistumisen riemua. Se naapurin Pena, joka autoa tilatessa veti rastin joka lisävaruste ruutuun, eli ensimmäiset 2 kk hirveässä hekumassa, mutta sen jälkeen Penalle ei ole edes puuro maistunut. Uutuudenviehätys menee nopeasti ohi. Tässä vaiheessa karvalakkiautoilija alkaa vasta hymyssä suin sovittamaan uusi osia autoonsa, Penan murjottaessa aidan takan. 7. Hitaasti hyvää tulee. Älä laita autosi kerralla kuntoon. Pitkitetty nautinto on monessa muussakin asiassa parempi vaihtoehto. Ripottele korjaus/parannus kohteesi pitkälle ajanjaksolle, näin varmistetaan onnellinen auto-mies suhde pitkäksi aikaa. Muista aina, että arki tulee joskus, joten viivyttely tässä on paikallaan. 8. Ole luja, älä koskaan kyseenalaista tekemiäsi valintoja. Ne ovat olleet oikeita siinä vaiheessa kun olet valintapäätöksesi tehnyt. Nyt on nyt ja silloin oli silloin. Tilanteet muuttuvat ja niihin on sopeuduttava. Siis ei josittelua. 9. Haaveile paremmasta. Tämä on karvalakkiautoilijan yksinoikeus tai ainakin helpompaa kuin muilla. Voit rauhassa suunnitella, että tuon varusteen voisin ottaa ensi autooni, ja kun sen saan, niin voi sitä onnen päivää. Jälleen naapurin Penalla on asiat huonommin. Hänellä on pakko valita samat varusteet seuraavaan autoonsa kuin aikaisemmassakin, koska niihin on tottunut, olkoot ne sitten hyödyllisiä tai hyödyttömiä. Auton riisuminen lisävarusteista on tuskaisempaa kuin niiden lisääminen. Penalle homma käy kalliiksi, ja voi sitä riemun päivää, kun itse olet lähdössä karibialle ja Pena lukee sateisena syysiltana hämärän hehkulampun valossa autonsa osamaksulaskua. 10. Valitse karvalakkimallisi budjetin yläpäästä. Toisin sanoen, älä valitse kokoluokkaa pienempää autoa hyvin varusteltua. Kokoluokkaa isompi perusauto saattaa antaa paremmat fiilikset pidemmässä juoksussa, kunhan uutuudenviehätys on kadonnut. 11. Ole avoimesti kateellinen. Jos karvalakkiautoilu alkaa kaikesta huolimatta sapettamaan, niin ole avoimesti kateellinen naapurin Penalle. Näin toimimalla ei tule pahoja antifiboja, ja yleensä myönnetyt tosiasiat unohtuvat nopeasti, toisinkuin jos kateutta patoaa sisälleen. 12. Voit olla myös ns. fiilisautoilija karvalakkimallin kanssa. Jotkut eivät tätä ymmärrä, mutta fiiliksiä antaa itse asiassa pää (ruumiinosa joka on olkapäiden välissä) ei varusteet. Tune your head – cheap end easy. Tässä muutama teesi karvalakkiautoilun puolesta. Hieman vastapainoa täällä vallitsevalle varustelu-hypetykselle. Ja myönnettäköön nyt sekin, että kai omassani olisi enemmän vitkuttimia, jos pelimerkkejä olisi. Kun ei ole, niin täytyy turvautua edellä mainittuihin väittämiin. Ja ilokseni olen löytänyt myös tyytyväisyyden tätä kautta. (Ja LoCalin lisäys: 13. Määrittele etukäteen auton käyttöikä, oli se sitten vuosissa tai kilometreissä. Kun olet päättänyt kuinka kauan autoa pidät, esimerkiksi sääntöjen 7 ja 8 noudattaminen helpottuu ja sääntö 9 ei johda harhapoluille.) http://www.ultimatevw.com/keskustelu/?cmd=aihe&id=14660 By LoCal / Flat |
Back to a6retrofit website index
DISCLAIMER, TERMS OF USE: Please feel free to share, copy, mirror, link to and use any information on this site freely, it is there to hopefully help you and others. However, understand that I am no professional, not affiliated with Audi or anyone and anything posted here may and probably does contain errors and omissions, so take it with a pinch of salt and use it at your own risk. I recommend always consulting a professional, your dealer or Audi when in doubt. The content on this site is provided as is, with no guarantee of usefulness, correctness or fitness for any purpose. Any advertisements that may show up on this site are displayed by the hoster of this nice, free web space, I do not benefit from them.